Taiteilija Riitta Nelimarkan Marjaniemen koti on runsas. Asunnon seinät ovat täynnä tauluja ja valokuvia, muutama täytetty jäniskin nököttää niiden välissä. Isosta ikkunasta näkyy merenlahti. Nelimarkan avaraa kotiateljeeta hallitsee puupöytä, kirjahyllyrivistö ja Muranon veikeä kattokruunu. Tällainen ympäristö innoittanee taiteen luomiseen.

Mutta Nelimarkka tuumii:
– Olen lapsesta saakka nauttinut vapauden tunteesta ja poissaolosta. Matkoilla teen muistiinpanoja, joita en ehdi kaikkia koskaan toteuttaa. Kotiateljeen lisäksi Nelimarkalla on työ-ja tuotantotilat Bongan linnassa Loviisassa. Hän hankki rakennuksen miehensä kanssa vuonna 1987.

– Bongassa on hitaampi rytmi. Sireenitkin kukkivat siellä hitaammin. Bongassa en myöskään käytä sähköpostia. Paluuta luontoon lisää se, että talo on jo pitkään lämmennyt hakkeella. Bongassa on myös Nelimarkan töitä esittelevä laaja galleria.

– Ne ovat esillä yleisölle, eivät missään tapauksessa enää itselleni. Hermostuttaa katsella vanhoja töitä. Nelimarkka ei tunnu liiemmälti piittaavaan taiteen tai tieteen raja-aidoista. Hänelle tunnusomaisia ovat tällä hetkellä suurikokoiset, värikkäät villareliefit. Lisäksi Nelimarkka on tehnyt animaatioelokuvia, maalauksia, taidegrafiikkaa, piirustuksia, valokuvia ja kollaaseja.

– Tykkään monista tyylisuunnista. En palvo mitään ismiä erityisesti. Eri taiteenalojen tekijöiden oivallukset elämästä tai provokatoriset lausahdukset itse taiteesta viehättävät. Kuljen aistit valppaina, reagoin valoon, kiinnitän huomiota väreihin ja liikkeeseen, sen kauneuteen, ihmisten katseeseen.

Ison kohun nostanut väitöskirjaepisodi imi Nelimarkan varsinaiseen mediamyllytykseen. Hänen väitösteoksensa Self portrait Elisen väitöskirja, Variaation variaatio hämmensi ja ärsytti taiteen ja tie-teen piirejä. Väitöstilaisuudessa se hyväksyttiin, sitten yllättäen hylättiin mutta valituksen jälkeen hyväksyttiin jälleen. Kirja ja siihen liittyneet kolme näyttelyä kommentteineen kuvasivat taiteilijan suhdetta teoksiinsa sekä omaan taiteen- ja elämänfilosofiaansa.
– Jupakan keskellä koin, että tilanne on niin perverssi, että minun on pakko taistella, vaikka en varsinaisesti mikään taistelija olekaan, pikemminkin kyseenalaistaja.
Tapauksesta Nelimarkka kirjoitti pamfletin Väitösfarssi, taistelu hatusta.

Huhtikuussa 2008 ilmestyi Nelimarkan omaelämäkerrallinen Elisen Epämuistelmat.
– Tammi halusi, että siitä tulisi kevään kirja. Jokseenkin hullu juttu, mutta puristin sen sitten puolessa vuodessa. Kaikenlaista omituista alkoi mönkiä muistiin kuvina ja ihmisten ilmeinä.

Miehensä Jaakko Seeckin Nelimarkka on tuntenut 45 vuotta. Pariskunta on hitsautunut yhteen vuosien saatossa niin avio- kuin työparinakin. Jaakko sairastui vakavasti muutama vuosi sitten, ja sen myötä moni asia muuttui. Nelimarkan mukaan elämä on yhtä kuin rakkaus mutta pitkälti myös järjestelykysymys.
– Ei tapahtunut mitään erityistä valaistumista. Että käsittäisin elämän todelliset arvot paremmin ja olisin kiitollisempi kaikesta vähästä. Elämä muuttui vain jotenkin selväjärkisemmäksi ja kirkkaammaksi. Olen enemmän läsnä, ehkä.

Ikävuosien kertyminen saa Nelimarkan mietteliääksi:
– Olen ajatellut, voisinko tehdä jotakin, josta olisi laajemmin iloa.

Monta projektia onkin jonossa, kun Monacon näyttely syyskuussa on ohi. Nelimarkka hymyilee ja jatkaa, että kuudenkymmenen vuoden virstanpylvään toivoisi tuovan ihmiselle uskottavuutta.

– Alkaa olla oma lehmä ojassa. Ikää ja kokemusta voisi yhteiskunnassa nykyistä enemmän hyödyntää ja kunnioittaa.

STT- Päivi Nikkilä