Riitta Nelimarkka

Piirtäessään Nelimarkka voi olla niin rämäpäinen kuin tahtoo ja heittäytyä täysin intuitionsa heiteltäväksi. Mutta kuvakudoksia tehdessään hän näyttää itsestään toisen, loputtomasti vaativan ja päämäärästään hyvin tietoisen puolen. Hän värjäyttää teoksissaan käyttämänsä langat itse, oman ja läpikotaisin tuntemansa paletin mukaan, laatii yksityiskohtaiset mallit, ja antaa varsinaisen työn suorittamisen valitsemilleen, asiansa osaaville ammattilaisille.

Taide ei milloinkaan synny tyhjästä. Jokaisen kuvan takana on aina paitsi henkilökohtaisia kokemuksia myös toisia kuvia. Nelimarkka kertoo varhaisista matkoistaan Keski-Euroopan museoihin ja muistelee mielellään modernismin mestareita Henri Matissesta Joan Miróon.

Ylimmäiseksi hän nostaa kuitenkin Henry Mooren. Herbert Readin vitalistiksi luonnehtiman taiteilijan arkaaiseen ja orgaaniseen veistotaiteeseen ei mahdu kuollutta kohtaa. Sellaisille ei ole sijaa myöskään Nelimarkan tarkasti viritetyssä, silti vapautuneesti soljuvassa taiteessa, jossa jokainen neliösentti on alistettu ilmaisulle.

Nelimarkan taide on iloista ja valoisaa, itse asiassa valoisampaa kuin tiedämme elämän oikeasti olevan. Tarkempi katse paljastaakin, miten tummempia sävyjä ja säröisiä juonteita kuultaa kirkkaiden väripintojen alta. ”Olen idealisti, enkä halua antaa periksi”, Nelimarkka sanoo. ”Tuska on olemassa, mutta eihän kaikkea tarvitse työstää sen kautta.”